Suomi on ruotsalainen? Sauna vastaan surströmming

Ennen oli kieli nimeltä ruotsi, se toinen kotimainen. Nyt moni kutsuu sitä pakkoruotsiksi. TV 1 starttasi sopivaan aikaan sarjan Suomi on ruotsalainen, vetäjinä kirjailijat Juhani Seppänen ja Miika Nousiainen. Ensimmäisen jakson perusteella näyttäisi olevan lyhyistä haastatteluista ja väliin sijoitetusta grafiikasta ja kuvista koottu perustason tietopaketti. Haastateltavina on sekä suomalaisia että ruotsalaisia asiantunijoita. Tietopaketille on selvästi tarvetta. Tietoisuus yhteisestä historiasta on katoamassa ja ruotsin asema kielenä Suomessa jäämässä täysin englannin jalkoihin.

Vuodenvaihteessa olen lukenut kolme teosta Herman Lindqvistin sarjasta Historien om Sverige. Hän ei ole historiantutkija, vaan historiaan perehtynyt sujuvasanainen kirjailija. Kerronnan sävy sallii välillä kevennyksiä sanoisinko aitoruotsalaiseen tyyliin.

   

När Sverige blev stormakt käsitteli 1600-lukua, päähenkilöinä Kustaa II Aadolf ja hänen tyttärensä kuningatar Kristiina, etualalla Kolmikymmenvuotinen sota,  Storhet och fall  kertoi Kustaan seuraajista Euroopan sotatantereilla. He olivat Kaarle XI ja kuuluisimpana tämän poika Kaarle XII karoliineiksi kutsuttuine sotilaineen. Ruotsin pyrkimys suurvalta-aseman säilyttämiseen päättyi romahdukseen,  resurssit eivät hyvästä yrityksestä huolimatta riittäneet. Nyttan och nöjet kuvaa seurannutta valistuksen aikaa, päähenkilöksi nousee laimeaa Adolf Fredrikiä seurannut Kustaa III. Hän, josta joulukuun blogitekstissä Ruotsi, arvostelu todettiin:

1700-luvun loppupuolella oli monta todella onnistunutta jaksoa, joissa seikkaili omaperäinen Kustaa III. Tämä huipentui dramaattiseen murhaan kuninkaallisessa oopperassa.

Suomi/Finland kulkee koko ajan mukana.  Nykyiseen pohjoismaiden karttaan verrattuna Ruotsin valtakunta oli kuin tilkkutäkki, esimerkiksi Skåne kuului Tanskaan, Pohjois-Saksassa, Eestissä ja Liivinmaalla oli Ruotsin omistamia alueita. Suomi oli osa valtakuntaa, usein mainittu nimellä Östmark tai Österlandet eli Itämaa.

Ruotsin näkökulmasta kirjoitettu teksti katsoo tietysti asioita emämaan kannalta. Oman kansan koettelemukset ovat etusijalla. Suuren Pohjan sodan aikana Venäjä miehitti Suomen 1713 kahdeksaksi vuodeksi  ja uudestaan 1742-43. Suomeksi termit ovat Isoviha ja Pikkuviha, ruotsiksi den stora och lilla ofreden, siis iso ja pieni epärauha. Ero on kuvaava.

Suomi on aina ollut rajamaa idän ja lännen, kahden uskon välillä. Vaikka Lalli käytti omankädenoikeutta piispa Henrikiä kohtaan Köyliössä, siirtyi ruotsalaisia uudisasukkaita jo itään 1000-luvulla Varsinais-Suomeen. Sinne oli lyhyin matka emämaasta ja maa viljavaa. Turku merkitsee muuten toria tai kauppapaikkaa. Ruotsin alue jaettiin lääneihin ja hallinto kehittyi. 1500-luvulla halllinnut Kustaa Vaasa perusti esimerkiksi ympäri valtakuntaa kuninkaankartanoita, kruunun virkataloja.jotka samalla toimivat mallitiloina ympäristön talonpojille. Turku sai yliopiston jne.

Aateloituja suomalaisia oli mukana hallinnossa, opiskelijoita lähti Tukholmaan ja Euroopan yliopistoihin. Turun piispa Mikael Agricola laski pohjan Suomen kirjakielelle. Ja suomalaisia sotilaita tarvittiin aina, useimmiten enemmän kuin olisi riittänyt, samoin veronmaksajia. Tämä kyllä päti kaikkiin valtakunnan alamaisiin. Suomi koki olevansa osa Ruotsia, nuijasota 1596-97 ei ollut nousevan nationalismin ilmaus, vaan sotien ja katovuosien uuvuttamien talonpoikien kapina aatelistoa ja sotaväkeä  vastaan. Vasta 1780-luvun lopulla Anjalan liiton upseerit hipaisivat asiaa.

Mitä Suomi on saanut Ruotsilta? Siteet Länsi-Eurooppaan, uskonnon. Ensin roomalais-katolisuus ja sitten luterilaisuus, poliittisia ja kulttuurivaikutteita, hallintorakenteet ja oikeusjärjestelmän. Kirjaimista tuli latinalaisia, ei kyrillisiä. Tämän arvoa ei edes heti tule ajatelleeksi. Ensin hallinnon kieli oli latina, välillä saksa, sitten ruotsi, mutta pakkoruotsiksi sitä ei kannata kutsua. Ajan mittaan virkakoneisto tajusi suomen osaamisen hyödyllisyyden. Samoin Suomessa ymmärrettin ruotsin opiskelun arvo, vaikka oman kielen kehittäminen oli koko ajan käynnissä. Muuten ruotsin kautta kieleemme ujui paljon ranskalaisperäistä sanastoa, joka on yhä käytössä.

Nykyään Skandinavian maat luokitellaan pohjoismaisen demokratian ja hyvinvoinnin näyteikkunoiksi. Eesti ponnistelee takamatkalta samaan päästäkseen. Ruotsi, 1900-luvulla luodun folkhemmet- eli kansankoti-ideologian synnyttänyt maa lienee joukosta urheilutermein ilmaistuna korkeimmalla pallilla. Kansankoti merkitsi hyvinvointia ja samojen mahdollisuuksien tarjoamista kaikille erona vanhaan sääty-yhteiskuntaan.  Ruotsin asenteista  tulee tosin joskus mieleen termi holier than thou.

Asiat diskuteerataan perusteellisesti ennen päätöstä. Tässä Suomi ei noudata Ruotsin mallia. Lisäksi täällä kansansävelmät kulkevat yleensä mollissa. Meillä on sisu, envishet tai ork ei kuullosta ollenkaan yhtä kovalta. Meillä on sauna, bastu on laimeampi eikä samalla lailla tavallinen osa elämää kuin täällä. Olemme eksoottisempia osaksi kummallisen kielemme ja osaksi itärajan läheisyyden takia. Toisaalta Ruotsilla on kuningashuone ja Estelle, maantieteellisesti turvallinen asema, herkkuna surströmming eli hapattamalla säilötty silakka. (Purkin avaus kannattaa kirpeän hajun takia tehdä ulkosalla.) Lisäksi Ruotsi voi laskea edukseen hilpeät juomalaulut sekä paremman menestyksen Euroviisuissa. Ja yhdistävänä tekijänä Pohjanlahti/Bottniska viken sekä Itämeri/Östersjön. Samoin pitkä yhteinen historia ja kieli, jota myös Suomessa ymmärretään ja puhutaan.