Minimiannos myyttisiä viestinviejiä

Bloggaus ja muut digitaaliset tietoiskut ovat nykyaikaa. Varmaan tähänkin löytyy symbolihahmo jos ei suorastaan vertauskuva. Pikainen perkaus antoi jotakin.

Kristillisyydessä asia on selvä, kyseessä on enkeli Gabriel. Hänen tunnetuin esiintymisensä ja monen maalauksen aihe on ilmestyminen Marialle kertomaan Jeesuksen odotettavasta syntymisestä. Tätä ennen Gabriel oli informoinut myös Johannes Kastajan tulevaa iällistä äitiä tälle syntyvästä vauvasta.

Kreikkalaisessa mytologiassa Hermes, siivet kantapäissään, oli jumalten sanansaattaja. Viestit kulkivat Olympokselta tarvittaviin kohteisiin mikäli asianomainen jumala ei katsonut tarpeelliseksi ilmestyä itse asiaa hoitamaan.

Skandinaavien mytologiassa sopivin hahmo lienee Saga (sopivasti ruotsiksi satu, tarina). Hän oli historian ja kertomisen jumala. Vähemmän juhlallinen hahmo oli Ratatosk, siviiliammatiltaan orava. Hän juoksi ylös ja alas maailmanpuuta eli Yggdrasilia välittäen viestejä puun latvan ja juurten asujainten kesken.

Anglosaksista ja kelttien mytologiaa en ehtinyt tähän hätään selvitellä, en myöskään germaanista, jolla on paljon yhteistä skandinaavien kanssa. Takuulla sieltäkin löytyy samankaltainen viestinviejä.

Epämieluinen tiedottaja olisi suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva liekkiö eli ihtiriekko. Surkea kummittelija, joka pelottelee väkeä rääkymisellään metsässä. Voisi sopia trollin symboliksi.

Suurvalta-Ruotsin jäljillä Skoklosterin linnassa

Kävin pääsiäisenä Skoklosterin linnassa. Barokkityylinen linna oli juuri niin hienon näköinen kuin mitä voi odottaa näyttämisen haluiselta 1600-luvulta. Se sijaitsee noin 60 kilometriä Tukholmasta luoteeseen metsäisellä niemellä, ja nykymuotoinen linna rakennettiin 1654-1676. Rakennuttajana oli lukuisissa sotilasviroissa palvellut kreivi Carl Gustaf Wrangel. Kreivillä oli yhteys Suomeen muutakin kautta kuin siten, että hänen komennossaan on varmasti ollut lukuisia suomalaisia: hän oli Laatokan Karjalan Salmin kreivi. Wrangel oli yksi suurvalta-ajan voittajista, ja hän teki uraa kovaa vauhtia Keski-Euroopan taistelutantereilla. Tähän aikaan Ruotsi oli yksi Euroopan voimakkaimmista sotilasmahdeista, tosin tämä tuli sittemmin osoittautumaan väliaikaiseksi ja perustui koko maan melko totalitääriseen valjastamiseen. Pitemmän päälle pieni maa ei tällaiseen kykene.

 

Mutta takaisin Wrangeliin ja Skoklosteriin. Linnan rakennustyöt alkoivat hänen ollessaan 41-vuotias. Tilalla oli toki asuttu viitisensataa vuotta, mutta, kuten koko muukin maa, se piti nyt päivittää vastaamaan kohonnutta statusta. Sisätiloista löytyykin prameutta yllin kyllin. Seinät ovat täynnä maalauksia, ja sängyn ympärillä oleviin verhoihin on upotettu yli miljoona pientä jalokiveä (määrä laskettiin erään restaurointityön yhteydessä). Rouvan huoneen tapeteissa on sen ajan glitteriä, eräänlaista kultapölyä. Ruokailuhuoneessa on kuriositeettikabinetti, joihin kerättiin erikoisia pikkutavaroita ihmeteltäviksi. Lisäksi joku norsuparka oli saanut heittää henkensä itse kuriositeettikabinetin vuoksi. Varmuuden vuoksi ja epäilyksien välttämiseksi vaakuna ja nimikirjaimet toistuvat joka huoneen sisustuksessa lukuisia kertoja. Wrangel halusi todella korostaa korkeaa asemaansa.

 

Sisäpihalle antava käytävä on koristettu useamman kielisillä mietelauseilla. Hivenen erikoiselta tuntui, että latinan, ranskan, ruotsin ja saksan lisäksi mukana oli myös englanti, joka ei ollut 1600-luvulla kokenut vielä nykyistä arvonnousuaan. Suomeksi mietelauseita ei ollut. Tässä oli näyttämisen halun ja hyödyn yhdistämistä: mietelausekoristelu teki hienostuneen vaikutelman, ja toisaalta seiniä katselemalla saattoi periaatteessa opetella ulkoa mietelauseita joita siteerata myöhemmin sopivassa tilanteessa.

 

Asekammari sisältää runsaasti aseita, sekä miekkoja että ampuma-aseita. Osa niistä on niin koristeellisia, ettei niitä varmaankaan oltu tarkoitettu käytettäväksi. Lisäksi siellä on myös isompia kuriositeetteja, kuten kajakki, riippumatto, harvinaisia Euroopan ulkopuolisia eläimiä sekä karttoja. Näitten funktiona on ollut - taaskin - osoittaa statusta. Mutta ennen nettiä tai edes ensyklopediaa, joka keksittiin nykymuodossaan vasta sata vuotta myöhemmin, ainut tapa saada tietoa laajemmalta maantieteelliseltä alueelta oli matkustaa ja/tai kerätä esineitä. Samaa voisi sanoa myös aseista: ennen varsinaista ammattikirjallisuutta ja -lehtiä keräily oli ainut tapa saada tietoa lukuisten tavaroiden teknisistä ominaisuuksista. Wrangel oli ammattisotilas, niinpä hän keräsi aseita. Nykyään tiedonvälityksestä on tullut hyvin arkinen asia, mutta vielä 1600-luvun Euroopassa kyseessä oli rikkaimman eliitin etuoikeus.

PS. kylmä siellä kyllä oli, kivilinnassa, jossa on yksinkertaiset ikkunat. Nykyaika on luksusta myös lämmityksen suhteen, ei vain informaation.

Klassikon imussa: Kuolema saapuu Pemberleyn maille

Kulttuurikodin kirjastossa fiktiohyllyillä vallitsee aakkosjärjestys. Löytyy yksi poikkeus A:n kohdalla. Miksi Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Pride and Prejudice ovat P.D. Jamesin Death Comes to Pemberleyn vieressä, kun A:n ja J:n välillä on muita kirjaimia? Kirja ilmestyi kotimaassaan 2011 ja suomeksi 2012 varsin epäonnistuneella nimellä Syystanssiaiset.

Tässäkin vaikuttaa klassikkokirjan imu ja aivan ihailtavan hienosti. Elizabeth Bennet ja herra Darcy elävät lapsineen Pemberleyn kartanossa tasapainoista ja velvollisuuksien täyttämää elämää. Valmistellaan suuria tanssiaisia. Kaiken sotkee epävakaa Wickhamin pariskunta. Epäselvissä olosuhteissa tapahtuu tappo tai murha, jonka tekijäksi epäillään Elizabethin lankoa Wickhamia.

Myös dekkaristina ansioitunut P.D. James yhdistää tässä Pemberleyn lähettyvillä tapahtuneen rikoksen selvittelyn täyteläiseen henkilökuvaukseen sekä 1800-luvun alun englantilaisen tuomioistuinkäytännön verevään käsittelyyn. Austenin luomat hahmot, muutkin kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon, jatkavat elämäänsä tässä P.D. Jamesin kunnianosoituksessa hänen kirjailijantyölleen.

Tuli muuten mieleen, että Adam Dalgliesh, P.D. Jamesin tunnetuin rikostutkija, olisi tullut mainiosti toimeen herra Darcyn kanssa. Ja ihaillut salaa, mutta tunteitaan ilmaisematta tämän vaimoa, kartanon valtiattaren viittaa kunnialla kantavaa Elizabethia.

Klassikon imussa: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit

Klassikoksi päätynyt kirja muodostaa hedelmällisen maaperän. Sen pohjalta syntyy filmejä ja televisiosarjoja. Ja uusia kirjoja. Esimerkiksi sopii Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Miltä maistuisi tämä versio?

Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit ilmestyi englanniksi 2009 ja suomeksi 2010. Tekijöiksi on merkitty Jane Austen (kunnioittava kumarrus tähän) & Seth Grahame-Smith. Tyyliin sopivat kuvituksen piirsi Philip Smiley. (Niissä ei kuitenkaan ole mitään hymyilyttävää.)

Alku kertoo kaiken: On tunnustettu tosiasia, että zombi, jolla on aivoja, tarvitsee lisää aivoja. Erityisen selväksi tämä tosiasia tuli taannoisessa hyökkäyksessä Netherfield Parkiin, missä elävät kuolleet teurastivat koko kahdeksantoista henkilön talokunnan ja söivät sen.

Onneksi Bennetin neidit ovat saaneet koulutusta itämaisissa taistelutaidoissa ja herra Darcy selviää päällekäyvistä zombiejoukkioista. Joten tavallaan loppu ainakin suhteellisen hyvin, joskaan ei rauhanomaisesti.

Tolkien-fanina tuli mieleen, että minkälainen olisi Ylpeys ja ennakkoluulo ja entit. Ehkä Puuparta Pemberleyn metsän kuninkaana?