Niitystä nurmikkoon

Suuri Pelouse luotiin 1780-luvulla

Kulttuurikodin pihalla on  luonnollisesti nurmikko. Ei tasainen, usean vuosisadan parturoinnin kesyttämä englantilainen  ruohomatto, vaan lähinnä sammalen koristeena nousevia ruohonpäitä, voikukkia, piharatamoita ym. vihreää. Ilman viikottaista leikkausta kahdella reunalla vaanivat villit lajit valtaisivat sen, pahimpina jättipalsami, nokkonen, isokierto ja koiranputki. Parhaansa tekevät myös vadelmien versot sekä ympäröivien puiden siemenet.

Luonto ei tunne tyhjää, nurmikko on ihmisen jalanjälki. Sitä ennen on ollut kuiva ja vähäravinteinen aho tai keto. Niitty on jo - taustalla verbi niittää - merkki luonnon hyödyntämisestä. Niityllä laidunsivat eläimet, sen heinä otettiin talteen talven rehuksi.  Hoidettu nurmikko ei tuota ihmiselle muuta kuin silmäniloa ja mielihyvää.

Ranskassa la pelouse tarkoittaa suurta, hoidettua nurmikkoa.  Euroopan ilmasto sopii nurmikolle. Tausta on sotainen: keskiajalla kylvettiin varhaisimmat varsinaiset nurmikot ranskalaisten  ja englantilaisten linnojen ympärille suojavyöhykkeiksi. Ne pidettiin puhtaana muusta kasvullisuudesta, jotta tulijat ja erityisesti hyökkääjät havaittaisiin ajoissa.

Renesanssin mahtipontisen rakentamisen aikana nurmikoiden suosio laajeni Luoteis-Eurooppaan minne vain sää salli. Sen ajan tekniikalla ruohon pitäminen tarpeeksi lyhyenä teetti töitä, palvelijoiden ja alustalaisten käsissä heiluivat viikatteet, sirpit, jopa keritsimet. Työssä auttoivat ja samalla lannoittivat myös lampaat, vuohet, peurat ja muut ruohonsyöjät.

Kunnon kartano, linna tai hovi tarvitsi ympärillleen huolella suunnitellun  ja hoidetun vihreän nurmimatton, jota halkoivat käytävät,  koristavat puut ja istutukset. Mitä isompi sen parempi, sitä enemmän se nosti omistajan statusta. Hyvä esimerkki on Hagan linnan liepeillä sijaitseva Grande Pelouse Tukholmassa.

Nykyään tuollainen on harvinaisuus, tavallisia ovat pihojen pienet  ja puistojen suuremmat nurmikot. Huollosta vastaa kaupunki/kunta tai taloyhtiö hoidon laatukriteerien vaihdellessa suuresti. Omaa yksityistä nurmikkoaan hoitaa isäntä tai emäntä ruohonleikkuria työntäen tai ajaen. Mainostettuja robottiruohonleikkureita ei taida vielä olla paljon liikenteessä.

Leikkuun bonukseksi voi laskea ruumiillisen ponnistuksen ja tehdyn työn jälkeen hyvän omantunnon sekä visuaalisen mielihyvän. Koostaan riippumatta tasainen vihreä matto on mainio tausta istutuksille ja pitää isot haittakasvit poissa. Vaikka tietääkin seuraavan parturoinnin taas odottavan...

Ukkolan Kellarigalleria - näe,kuule ja kokeile

UKG, ei siis UKK on yhtä kuin Ukkolan Kellarigalleria Juvalla. Tämän kesän teemaksi tuli Havainto. Tule, näe, kuule ja kokeile. Hämmästyt takuulla.

Esillä on Päivi Lehmusvuoren lateksipohjaisia maalauksia ja hänen isänsä Vilho Lehmusvuoren metsästä löytämiä puunkappaleita, jotka ovat luonnon muovaamia veistoksia parhaimmillaan. Leena Orrolta on kolme piirrosta ja kaksi metallityötä, jotka ovat samalla äänileluja.

Kellarissa voi kävijä tuottaa erilaisia ääniä puhaltaen, kilistellen ja kolistellen. Vanha kirjoituskone odottaa komerossa, inspiraation iskiessä voi kirjoittaa vaikutelmiaan, kesän päiväkirjaa tai vaikkapa haikeita haikuja. Lopuksi voi kuitata käyntinsä painamalla kalkkivelliämpärissä kastelemansa kämmenen mustaan pahviin kalliomaalausten malliin.

Punaisen piharakennuksen kamariin on Sirpa Heikkinen luonut uusvanhan kokemuksen, camera obscuran. Pimeän huoneen ovessa on erikoishiottu linssi. Siihen katsomalla näkee ulkopuolisen maailman ylösalaisin!

Galleria on auki 27.7. saakka päivittäin klo 10-17. Pääsymaksua ei ole. Lisäbonuksena on muutaman kilometrin ajomatka aitoa savolaista kylätietä pitkin. Ukkolantie alkaa Savonlinnaan vievältä tieltä pari kilometriä Juvan taajaman jälkeen ja tarkka osoite on Ukkolantie 219. Tiedustelut p.050-5711 706 tai 050-530 5523

Kellarigalleria kuuluu Savon Salonkit-ryhmään. Linkki kertoo lisää Juvan kesän runsaasta näyttelykattauksesta.




　

Kina Slott eli turismia 1700-luvulla

Kävin vastikään Drottningholmin kuninkaallisen palatsin alueella sijaitsevassa kiinalaisessa paviljongissa. Erityisen mielenkiintoisen visiitistä teki se, että mukana oli kiinalainen.

Alkuperäinen, kevyt puupaviljonki pystytettiin 1753 kuningatar Lovisa Ulrikan syntymäpäivälahjaksi, ja avaimet hän sai kiinalaiseksi prinssiksi pukeutuneelta pojaltaan (josta tuli sittemmin Kustaa III). Nykyinen rakennus pystytettiin 1763-1769 kuninkaalliseksi huvimajaksi, jonne mentiin päiväretkelle Drottningholmin linnasta.

Kauko-itä tuli muotiin 1600-luvun jälkipuolella. Kuvaavaa on, että ranskalaiset keksivät silloin sanan chinoiserie kuvaamaan kiinahenkistä taidetta. Esimerkiksi Fredrik Suuri ja Katariina Suuri rakennuttivat kiinahenkiset paviljonkinsa. Köyhempien oli tyytyminen posliiniin, kankaisiin ja huonekaluihin.

Kyseessä oli varhainen versio siitä kulttuurisesta globalisaatiosta, joka on niin tyypillistä nykyajalle. Nykyään syödään etnisissä ravintoloissa, käydään bollywood-tanssitunneilla ja hifistellään kahvilla. On täysin normaalia, että kaupasta löytyy tex-mex-tuotteita ja oliiviöljyä. Mutta kuten varhaisessa versiossa, globalisoitu kulttuuri ei saa täysin puhtaita papereita aitouden tai välttämättä toimivuuden suhteen. Etnistä ruokaa on usein muunneltu melko paljon vastaamaan kuluttujan makua – oma suosikkini on laktoositon feta – ja epäilen, että bollywood-harrastajat naurettaisiin Intiassa pihalle.

Myöskään Kina Slottissa ei oltu turhan tarkkoja, itämaista mikä itämaista. Japani ja jopa Intia kelpasi. Tärkeintä oli mukavan eksoottinen fiilis. Tämä taitaa edelleen pitää paikkansa, ainakin jos uskoo Magnus Londenin teoriaa Seuramatkamaista (jotka ovat geneerisiä lomakohteita, joita sijaitsee Kanariansaarilta Thaimaaseen). Kuvaava sitaatti Keskisuomalaisen arvostelusta:

”Berberi-ilta poikii kirjan herkullisimpiin kuuluvan kuvauksen, kun suomalaisturistit vierailevat "tavallisessa berberikodissa". Se että tässä tavallisessa kodissa sattuu olemaan istumapaikat parille sadalle hengelle, siellä satutaan osaamaan hieman suomea ja niin edelleen, ei turisteja kiusaa.”

Ja se kiinalainen? Kun tulimme perille, hän hämmästeli Kina Slottin vaaleanpunaisehkoa väriä. Sitä ei kuulemma käytetä Kiinassa noin isoihin pintoihin, vain pieniin pintoihin (toisin kuin kirkkaanpunaista). Erityisen huvittavia hänestä olivat kalligrafiset taulut, joihin joku, ilmeisesti länsimaalainen oli kopioinut sekalaisia kiinalaisia merkkejä väärään kirjoitussuuntaan. Mutta mitä detaljeista...

Kesäillan säveliä Juvan kirkossa

Juvan komean kivikirkon valmistumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Ja jo perinteeksi muodostunut  Kesäillan musiikki soi tänäkin vuonna:

 Kesäillanmusiikki keskiviikkoisin klo 20

 12.6. Mikkelin musiikkiopistolaiset

19.6 Savon Sotilassoittokunnan vaskikvintetti

26.6. Jari Parviainen basso, Keijo Vättö urut

3.7. Aija Puurtinen, laulu, Esa Kuloniemi kitara, Keijo Vättö, urut

10.7. Tangus Dei-duo Alexander Mitenev bandoneon, Natalia Mikhaylova, urut

17.7. Amici Musici kvintetti Vivian Neff, klarinetti, Luis Ramirez, viulu, Katja Barilova, viulu, Varpu Halonen, alttoviulu, Jenni Witick, sello

24.7.Olli Linjama urut

31.7. Antti Nissilä baritoni, Keijo Vättö urut

7.8. Igor Lavrenchuk harmonikka, Seva Lavrenchuk trumpetti

14.8. Jimi Järvinen urut ja harmonikka

Savon Salonkit kutsuvat Juvalla

Kukkurainen tarjotin paikallista kuvataidetta,  silmäniloa ja elämyksiä: viime vuonna Juvalla käynnistynyt näyttelykierros Savon Salonkit jatkaa vauhdilla eteenpäin. Linkki vie tarkempaan käyntikohteiden listaukseen sekä karttaan niiden löytämiseksi.

Toisella kotimaisella ilmaistuna: Enjoy! Ja sillä alkuperäisellä: Naattikee!

Kulttuurikodin puutarhassa: Aaprotista ilmasipuliin

Lienee sanomattakin selvää, että kulttuurikodin ympäriltä löytyy kuvitteellisen huvimajan lisäksi myös todellinen puutarha. Se on osaltaan nyt vienyt Seniorin aikaa, joten kuvailen sitä lyhyesti. Pihalla löytyy useita istutusalueita sammaltuneen ruohikon keskeltä. Ja yksi perinteinen syreeni ihan tuoksun takia.

Pohjana ei ole huolellinen suunnitelma, vaan mielitekojen ja muistojen summa. Terassi tuo tarkoituksella mieleen Kreikan. Tosin kukkia ei kasva maalatuissa peltipurkeissa vaan vanhoissa muoviämpäreissä. On kyllä muutamia säädyllisiäkin ruukkuja.

Kuningattarina vallitsevat pionit, kauniit koko kasvukautensa ajan. Ensin pohdin ruveta ruusuharrastajaksi, mutta pionit ovat vaivattomampia. Muutamia löytöruusuja löytyy toki seinustoilta, mm. klassikko juhannusruusu. Esikot ja päivänliljat tuovat mieleen Juniorin lapsuudenkodin pihan, kullerot oman lapsuuden pohjoisessa, sini- ja valkovuokot kouluajan etelässä.

Muutamat hankinnat olivat silkkaa uteliaisuutta. Virmajuuri eli valeriaana toi mieleen vanhan lääkkeen eli rauhoittavat valeriaanatipat. Väinönputki (Angelica archangelica, ruotsiksi kvanne) vetosi erikoisuudellaan. Molemmat saivat myöhemmin lähteä, ne levisivät aivan liian antaumuksellisesti. Samaa voi sanoa lipstikasta. Se tokenee, kun levittyvää juuristoa poistaa kovalla lapio- ja talikkokäsittelyllä. Lipstikkaa on käytetty mm. lehmien kiimalääkkeenä. Täällä ne saavat siveästi maustaa uusista perunoista tehtyä perunasalaattia.

Varjolilja (Lilium martagon) ja ilmasipuli (Allium cepa var. Proliferum, englanniksi Walking onion tai Egyptian onion) ovat kokeiluja. Jostakin ostin harvinaisuuden, koiruohojen sukuun kuuluvan aaprotin (Artemisia abrotanum, ruotsiksi åbrodd, engl. southernwood), ikivanhan lääkekasvin. Luultavasti sen kaltainen, voimakkaan hajuinen kasvi on ollut osa ns. kirkkovastaa. Aikoinaan kirkonmenot olivat pitkiä, saarnat kestivät kauan ja väki tahtoi torkahdella penkeissään unilukkarista huolimatta. Vielä kun arvokkaimmat hautapaikat olivat kirkon lattian alla, lemu mahtoi olla melkoinen. Naisväki saattoi panna nästuukiinsa kirpeitä yrttejä, jotka sekä pitivät hereillä että lievensivät kirkon hajutasoa.

Talon etupuolella kasvaa Terijoen salava, joka kasvaa pyöreämuotoiseksi ilman leikkausta. Sen ympärillä kukkii narsissien pyörylä keväällä riemukasta piirileikkiä.

Puun istutus oli kuin tämä blogi, Juniorin ja Seniorin yhteistyön tulos.




　

Mainonnan kansalliset erityispiirteet: Ruotsi

Mitä maasta voi sanoa sen mainoksien perusteella? Yhtä sun toista. Ruotsissa – tai tarkalleen ottaen Tukholmassa – mainoksia näkyy paljon. Tämä ei johdu vain maan ehkä Suomea suuremmasta kaupallisuudesta vaan myös siitä, että Tukholman sadan kilometrin pituisessa metrossa kulkee noin 310 miljoonaa matkustajaa vuodessa (vastaavat luvut Helsingin metrolle ovat 21 km ja 58 miljoonaa).

Ei kovin yllättäen monet mainokset ovat täysin samanlaisia kuin Suomessa: vaatteita, matkoja, paikallisen R-Kioskin mainoksia, kodin elektroniikkaa, musiikkia, TV-sarjoja, elokuvia. Mutta löytyy myös paikallisia erikoisuuksia, ja monet niistä liittyvät kouluihin, joiden mainoksia on aivan hulvattomasti.

Eikä ihme, Ruotsissa luotiin markkinat yksityisille kouluille vuonna 1992, jolloin säädettiin laki, että kunta kustantaa oppilaiden koulutuksen näiden haluamassa koulussa, olipa tämä yksityinen tai julkinen. Tarjontaa siis on, mutta niin on kysyntääkin. Ruotsin opetuksen keskimääräinen taso ei ole ollenkaan niin hyvä kuin Suomen. Kannattaa siis pyrkiä mahdollisimman hyvään kouluun, koska koulujen väliset tasoerot ovat suuremmat kuin Suomessa. Toisaalta natiivien ja ulkomaalaistaustaisten työllisyyserot ovat suurimpia Euroopassa. Työllistymislupaukset ovatkin kova juttu koulumainoksissa, joista osa on selvästi suunnattu nuorille aikuisille ja aikuisille.

Vielä erikoisempaa on tapa, jolla yliopistot mainostavat: Suomessa olisi hankala kuvitella Rovaniemen yliopistoa mainostamassa Helsingin yliopiston pääoven vieressä. Kuinka moni helsinkiläinen muuttaisi koulutuksen perässä Rovaniemelle? Täällä näkee kuitenkin vastaavaa, ja selitys on yksinkertainen: vuokrasäännöstelyn vuoksi vuokra-asuntomarkkinat eivät toimi, joten tukholmalainen saattaa muuttaa muualle koulutuksen ja asunnon perässä. Pienemmillä paikkakunnilla vuokraaminen ei ole ihan niin vaivalloista kuin Tukholmassa, jossa alivuokraaminen, usein pimeästi, on täysin normaalia, ja täysi-ikäiset ihmiset ovat valmiita vuokraamaan huoneen asunnosta, jossa vuokraisäntä itse asuu. Tälle on oma sanakin: inneboende, joka ei edes käänny suomeksi.

Tukholman runsas kulttuuritarjonta näkyy mainoksissa. Museoita, konsertteja ja teatteriesityksiä on melkeinpä jokaiseen makuun.  Nyt myös kirkko yrittää sopeutua: se on aloittanut oman mainoskampanjan, jossa on omia rukouksia. Vaikutelma kampanjasta on se, että kirkko pyrkii tarjoamaan elämyksiä ja kivaa fiilistä kokonaisen elämäntyylin sijaan. Tätä se on ehkä aina tehnytkin, mutta tässä kampanjassa tämä on harvinaisen selvää. Kilpaillaan kuluttajista elämysmarkkinoilla.

Erityisen ruotsalaista on kuitenkin ollut armeijan kampanja, joka oli variaatio ”Tee työtä jolla on tarkoitus” -teemasta. (Huom. koska Ruotsi on siirtynyt pois asevelvollisuusarmeijasta, armeijan rekrytointikampanjan menestyksellä on suoraa sotilaspoliittista mielenkiintoa, myös Suomelle.) Mutta asiaa ei sovi sanoa niin töksäyttävästi kuin Suomessa. Sen sijaan siinä kuvattiin nuoria puuhailemassa, esim. järjestämässä kirjahyllyä värin mukaan, ja kysyttiin, että ”Mitäs puuhaat?”. Tekstissä vihjattiin, että arvostamme toki tätä aktiviteettia, mutta meillä on ehdottaa vielä mielekkäämpiä hommia kuten katastrofiapu. Mistään niin epäkorrektista kuin sotimisesta ei puhuttu. Ja tämä ei ollut vitsi.