Kina Slott eli turismia 1700-luvulla

Kävin vastikään Drottningholmin kuninkaallisen palatsin alueella sijaitsevassa kiinalaisessa paviljongissa. Erityisen mielenkiintoisen visiitistä teki se, että mukana oli kiinalainen.

Alkuperäinen, kevyt puupaviljonki pystytettiin 1753 kuningatar Lovisa Ulrikan syntymäpäivälahjaksi, ja avaimet hän sai kiinalaiseksi prinssiksi pukeutuneelta pojaltaan (josta tuli sittemmin Kustaa III). Nykyinen rakennus pystytettiin 1763-1769 kuninkaalliseksi huvimajaksi, jonne mentiin päiväretkelle Drottningholmin linnasta.

Kauko-itä tuli muotiin 1600-luvun jälkipuolella. Kuvaavaa on, että ranskalaiset keksivät silloin sanan chinoiserie kuvaamaan kiinahenkistä taidetta. Esimerkiksi Fredrik Suuri ja Katariina Suuri rakennuttivat kiinahenkiset paviljonkinsa. Köyhempien oli tyytyminen posliiniin, kankaisiin ja huonekaluihin.

Kyseessä oli varhainen versio siitä kulttuurisesta globalisaatiosta, joka on niin tyypillistä nykyajalle. Nykyään syödään etnisissä ravintoloissa, käydään bollywood-tanssitunneilla ja hifistellään kahvilla. On täysin normaalia, että kaupasta löytyy tex-mex-tuotteita ja oliiviöljyä. Mutta kuten varhaisessa versiossa, globalisoitu kulttuuri ei saa täysin puhtaita papereita aitouden tai välttämättä toimivuuden suhteen. Etnistä ruokaa on usein muunneltu melko paljon vastaamaan kuluttujan makua – oma suosikkini on laktoositon feta – ja epäilen, että bollywood-harrastajat naurettaisiin Intiassa pihalle.

Myöskään Kina Slottissa ei oltu turhan tarkkoja, itämaista mikä itämaista. Japani ja jopa Intia kelpasi. Tärkeintä oli mukavan eksoottinen fiilis. Tämä taitaa edelleen pitää paikkansa, ainakin jos uskoo Magnus Londenin teoriaa Seuramatkamaista (jotka ovat geneerisiä lomakohteita, joita sijaitsee Kanariansaarilta Thaimaaseen). Kuvaava sitaatti Keskisuomalaisen arvostelusta:

”Berberi-ilta poikii kirjan herkullisimpiin kuuluvan kuvauksen, kun suomalaisturistit vierailevat "tavallisessa berberikodissa". Se että tässä tavallisessa kodissa sattuu olemaan istumapaikat parille sadalle hengelle, siellä satutaan osaamaan hieman suomea ja niin edelleen, ei turisteja kiusaa.”

Ja se kiinalainen? Kun tulimme perille, hän hämmästeli Kina Slottin vaaleanpunaisehkoa väriä. Sitä ei kuulemma käytetä Kiinassa noin isoihin pintoihin, vain pieniin pintoihin (toisin kuin kirkkaanpunaista). Erityisen huvittavia hänestä olivat kalligrafiset taulut, joihin joku, ilmeisesti länsimaalainen oli kopioinut sekalaisia kiinalaisia merkkejä väärään kirjoitussuuntaan. Mutta mitä detaljeista...

Kesäillan säveliä Juvan kirkossa

Juvan komean kivikirkon valmistumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Ja jo perinteeksi muodostunut  Kesäillan musiikki soi tänäkin vuonna:

 Kesäillanmusiikki keskiviikkoisin klo 20

 12.6. Mikkelin musiikkiopistolaiset

19.6 Savon Sotilassoittokunnan vaskikvintetti

26.6. Jari Parviainen basso, Keijo Vättö urut

3.7. Aija Puurtinen, laulu, Esa Kuloniemi kitara, Keijo Vättö, urut

10.7. Tangus Dei-duo Alexander Mitenev bandoneon, Natalia Mikhaylova, urut

17.7. Amici Musici kvintetti Vivian Neff, klarinetti, Luis Ramirez, viulu, Katja Barilova, viulu, Varpu Halonen, alttoviulu, Jenni Witick, sello

24.7.Olli Linjama urut

31.7. Antti Nissilä baritoni, Keijo Vättö urut

7.8. Igor Lavrenchuk harmonikka, Seva Lavrenchuk trumpetti

14.8. Jimi Järvinen urut ja harmonikka

Savon Salonkit kutsuvat Juvalla

Kukkurainen tarjotin paikallista kuvataidetta,  silmäniloa ja elämyksiä: viime vuonna Juvalla käynnistynyt näyttelykierros Savon Salonkit jatkaa vauhdilla eteenpäin. Linkki vie tarkempaan käyntikohteiden listaukseen sekä karttaan niiden löytämiseksi.

Toisella kotimaisella ilmaistuna: Enjoy! Ja sillä alkuperäisellä: Naattikee!

Kulttuurikodin puutarhassa: Aaprotista ilmasipuliin

Lienee sanomattakin selvää, että kulttuurikodin ympäriltä löytyy kuvitteellisen huvimajan lisäksi myös todellinen puutarha. Se on osaltaan nyt vienyt Seniorin aikaa, joten kuvailen sitä lyhyesti. Pihalla löytyy useita istutusalueita sammaltuneen ruohikon keskeltä. Ja yksi perinteinen syreeni ihan tuoksun takia.

Pohjana ei ole huolellinen suunnitelma, vaan mielitekojen ja muistojen summa. Terassi tuo tarkoituksella mieleen Kreikan. Tosin kukkia ei kasva maalatuissa peltipurkeissa vaan vanhoissa muoviämpäreissä. On kyllä muutamia säädyllisiäkin ruukkuja.

Kuningattarina vallitsevat pionit, kauniit koko kasvukautensa ajan. Ensin pohdin ruveta ruusuharrastajaksi, mutta pionit ovat vaivattomampia. Muutamia löytöruusuja löytyy toki seinustoilta, mm. klassikko juhannusruusu. Esikot ja päivänliljat tuovat mieleen Juniorin lapsuudenkodin pihan, kullerot oman lapsuuden pohjoisessa, sini- ja valkovuokot kouluajan etelässä.

Muutamat hankinnat olivat silkkaa uteliaisuutta. Virmajuuri eli valeriaana toi mieleen vanhan lääkkeen eli rauhoittavat valeriaanatipat. Väinönputki (Angelica archangelica, ruotsiksi kvanne) vetosi erikoisuudellaan. Molemmat saivat myöhemmin lähteä, ne levisivät aivan liian antaumuksellisesti. Samaa voi sanoa lipstikasta. Se tokenee, kun levittyvää juuristoa poistaa kovalla lapio- ja talikkokäsittelyllä. Lipstikkaa on käytetty mm. lehmien kiimalääkkeenä. Täällä ne saavat siveästi maustaa uusista perunoista tehtyä perunasalaattia.

Varjolilja (Lilium martagon) ja ilmasipuli (Allium cepa var. Proliferum, englanniksi Walking onion tai Egyptian onion) ovat kokeiluja. Jostakin ostin harvinaisuuden, koiruohojen sukuun kuuluvan aaprotin (Artemisia abrotanum, ruotsiksi åbrodd, engl. southernwood), ikivanhan lääkekasvin. Luultavasti sen kaltainen, voimakkaan hajuinen kasvi on ollut osa ns. kirkkovastaa. Aikoinaan kirkonmenot olivat pitkiä, saarnat kestivät kauan ja väki tahtoi torkahdella penkeissään unilukkarista huolimatta. Vielä kun arvokkaimmat hautapaikat olivat kirkon lattian alla, lemu mahtoi olla melkoinen. Naisväki saattoi panna nästuukiinsa kirpeitä yrttejä, jotka sekä pitivät hereillä että lievensivät kirkon hajutasoa.

Talon etupuolella kasvaa Terijoen salava, joka kasvaa pyöreämuotoiseksi ilman leikkausta. Sen ympärillä kukkii narsissien pyörylä keväällä riemukasta piirileikkiä.

Puun istutus oli kuin tämä blogi, Juniorin ja Seniorin yhteistyön tulos.




　

Mainonnan kansalliset erityispiirteet: Ruotsi

Mitä maasta voi sanoa sen mainoksien perusteella? Yhtä sun toista. Ruotsissa – tai tarkalleen ottaen Tukholmassa – mainoksia näkyy paljon. Tämä ei johdu vain maan ehkä Suomea suuremmasta kaupallisuudesta vaan myös siitä, että Tukholman sadan kilometrin pituisessa metrossa kulkee noin 310 miljoonaa matkustajaa vuodessa (vastaavat luvut Helsingin metrolle ovat 21 km ja 58 miljoonaa).

Ei kovin yllättäen monet mainokset ovat täysin samanlaisia kuin Suomessa: vaatteita, matkoja, paikallisen R-Kioskin mainoksia, kodin elektroniikkaa, musiikkia, TV-sarjoja, elokuvia. Mutta löytyy myös paikallisia erikoisuuksia, ja monet niistä liittyvät kouluihin, joiden mainoksia on aivan hulvattomasti.

Eikä ihme, Ruotsissa luotiin markkinat yksityisille kouluille vuonna 1992, jolloin säädettiin laki, että kunta kustantaa oppilaiden koulutuksen näiden haluamassa koulussa, olipa tämä yksityinen tai julkinen. Tarjontaa siis on, mutta niin on kysyntääkin. Ruotsin opetuksen keskimääräinen taso ei ole ollenkaan niin hyvä kuin Suomen. Kannattaa siis pyrkiä mahdollisimman hyvään kouluun, koska koulujen väliset tasoerot ovat suuremmat kuin Suomessa. Toisaalta natiivien ja ulkomaalaistaustaisten työllisyyserot ovat suurimpia Euroopassa. Työllistymislupaukset ovatkin kova juttu koulumainoksissa, joista osa on selvästi suunnattu nuorille aikuisille ja aikuisille.

Vielä erikoisempaa on tapa, jolla yliopistot mainostavat: Suomessa olisi hankala kuvitella Rovaniemen yliopistoa mainostamassa Helsingin yliopiston pääoven vieressä. Kuinka moni helsinkiläinen muuttaisi koulutuksen perässä Rovaniemelle? Täällä näkee kuitenkin vastaavaa, ja selitys on yksinkertainen: vuokrasäännöstelyn vuoksi vuokra-asuntomarkkinat eivät toimi, joten tukholmalainen saattaa muuttaa muualle koulutuksen ja asunnon perässä. Pienemmillä paikkakunnilla vuokraaminen ei ole ihan niin vaivalloista kuin Tukholmassa, jossa alivuokraaminen, usein pimeästi, on täysin normaalia, ja täysi-ikäiset ihmiset ovat valmiita vuokraamaan huoneen asunnosta, jossa vuokraisäntä itse asuu. Tälle on oma sanakin: inneboende, joka ei edes käänny suomeksi.

Tukholman runsas kulttuuritarjonta näkyy mainoksissa. Museoita, konsertteja ja teatteriesityksiä on melkeinpä jokaiseen makuun.  Nyt myös kirkko yrittää sopeutua: se on aloittanut oman mainoskampanjan, jossa on omia rukouksia. Vaikutelma kampanjasta on se, että kirkko pyrkii tarjoamaan elämyksiä ja kivaa fiilistä kokonaisen elämäntyylin sijaan. Tätä se on ehkä aina tehnytkin, mutta tässä kampanjassa tämä on harvinaisen selvää. Kilpaillaan kuluttajista elämysmarkkinoilla.

Erityisen ruotsalaista on kuitenkin ollut armeijan kampanja, joka oli variaatio ”Tee työtä jolla on tarkoitus” -teemasta. (Huom. koska Ruotsi on siirtynyt pois asevelvollisuusarmeijasta, armeijan rekrytointikampanjan menestyksellä on suoraa sotilaspoliittista mielenkiintoa, myös Suomelle.) Mutta asiaa ei sovi sanoa niin töksäyttävästi kuin Suomessa. Sen sijaan siinä kuvattiin nuoria puuhailemassa, esim. järjestämässä kirjahyllyä värin mukaan, ja kysyttiin, että ”Mitäs puuhaat?”. Tekstissä vihjattiin, että arvostamme toki tätä aktiviteettia, mutta meillä on ehdottaa vielä mielekkäämpiä hommia kuten katastrofiapu. Mistään niin epäkorrektista kuin sotimisesta ei puhuttu. Ja tämä ei ollut vitsi.

Minimiannos myyttisiä viestinviejiä

Bloggaus ja muut digitaaliset tietoiskut ovat nykyaikaa. Varmaan tähänkin löytyy symbolihahmo jos ei suorastaan vertauskuva. Pikainen perkaus antoi jotakin.

Kristillisyydessä asia on selvä, kyseessä on enkeli Gabriel. Hänen tunnetuin esiintymisensä ja monen maalauksen aihe on ilmestyminen Marialle kertomaan Jeesuksen odotettavasta syntymisestä. Tätä ennen Gabriel oli informoinut myös Johannes Kastajan tulevaa iällistä äitiä tälle syntyvästä vauvasta.

Kreikkalaisessa mytologiassa Hermes, siivet kantapäissään, oli jumalten sanansaattaja. Viestit kulkivat Olympokselta tarvittaviin kohteisiin mikäli asianomainen jumala ei katsonut tarpeelliseksi ilmestyä itse asiaa hoitamaan.

Skandinaavien mytologiassa sopivin hahmo lienee Saga (sopivasti ruotsiksi satu, tarina). Hän oli historian ja kertomisen jumala. Vähemmän juhlallinen hahmo oli Ratatosk, siviiliammatiltaan orava. Hän juoksi ylös ja alas maailmanpuuta eli Yggdrasilia välittäen viestejä puun latvan ja juurten asujainten kesken.

Anglosaksista ja kelttien mytologiaa en ehtinyt tähän hätään selvitellä, en myöskään germaanista, jolla on paljon yhteistä skandinaavien kanssa. Takuulla sieltäkin löytyy samankaltainen viestinviejä.

Epämieluinen tiedottaja olisi suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva liekkiö eli ihtiriekko. Surkea kummittelija, joka pelottelee väkeä rääkymisellään metsässä. Voisi sopia trollin symboliksi.

Suurvalta-Ruotsin jäljillä Skoklosterin linnassa

Kävin pääsiäisenä Skoklosterin linnassa. Barokkityylinen linna oli juuri niin hienon näköinen kuin mitä voi odottaa näyttämisen haluiselta 1600-luvulta. Se sijaitsee noin 60 kilometriä Tukholmasta luoteeseen metsäisellä niemellä, ja nykymuotoinen linna rakennettiin 1654-1676. Rakennuttajana oli lukuisissa sotilasviroissa palvellut kreivi Carl Gustaf Wrangel. Kreivillä oli yhteys Suomeen muutakin kautta kuin siten, että hänen komennossaan on varmasti ollut lukuisia suomalaisia: hän oli Laatokan Karjalan Salmin kreivi. Wrangel oli yksi suurvalta-ajan voittajista, ja hän teki uraa kovaa vauhtia Keski-Euroopan taistelutantereilla. Tähän aikaan Ruotsi oli yksi Euroopan voimakkaimmista sotilasmahdeista, tosin tämä tuli sittemmin osoittautumaan väliaikaiseksi ja perustui koko maan melko totalitääriseen valjastamiseen. Pitemmän päälle pieni maa ei tällaiseen kykene.

 

Mutta takaisin Wrangeliin ja Skoklosteriin. Linnan rakennustyöt alkoivat hänen ollessaan 41-vuotias. Tilalla oli toki asuttu viitisensataa vuotta, mutta, kuten koko muukin maa, se piti nyt päivittää vastaamaan kohonnutta statusta. Sisätiloista löytyykin prameutta yllin kyllin. Seinät ovat täynnä maalauksia, ja sängyn ympärillä oleviin verhoihin on upotettu yli miljoona pientä jalokiveä (määrä laskettiin erään restaurointityön yhteydessä). Rouvan huoneen tapeteissa on sen ajan glitteriä, eräänlaista kultapölyä. Ruokailuhuoneessa on kuriositeettikabinetti, joihin kerättiin erikoisia pikkutavaroita ihmeteltäviksi. Lisäksi joku norsuparka oli saanut heittää henkensä itse kuriositeettikabinetin vuoksi. Varmuuden vuoksi ja epäilyksien välttämiseksi vaakuna ja nimikirjaimet toistuvat joka huoneen sisustuksessa lukuisia kertoja. Wrangel halusi todella korostaa korkeaa asemaansa.

 

Sisäpihalle antava käytävä on koristettu useamman kielisillä mietelauseilla. Hivenen erikoiselta tuntui, että latinan, ranskan, ruotsin ja saksan lisäksi mukana oli myös englanti, joka ei ollut 1600-luvulla kokenut vielä nykyistä arvonnousuaan. Suomeksi mietelauseita ei ollut. Tässä oli näyttämisen halun ja hyödyn yhdistämistä: mietelausekoristelu teki hienostuneen vaikutelman, ja toisaalta seiniä katselemalla saattoi periaatteessa opetella ulkoa mietelauseita joita siteerata myöhemmin sopivassa tilanteessa.

 

Asekammari sisältää runsaasti aseita, sekä miekkoja että ampuma-aseita. Osa niistä on niin koristeellisia, ettei niitä varmaankaan oltu tarkoitettu käytettäväksi. Lisäksi siellä on myös isompia kuriositeetteja, kuten kajakki, riippumatto, harvinaisia Euroopan ulkopuolisia eläimiä sekä karttoja. Näitten funktiona on ollut - taaskin - osoittaa statusta. Mutta ennen nettiä tai edes ensyklopediaa, joka keksittiin nykymuodossaan vasta sata vuotta myöhemmin, ainut tapa saada tietoa laajemmalta maantieteelliseltä alueelta oli matkustaa ja/tai kerätä esineitä. Samaa voisi sanoa myös aseista: ennen varsinaista ammattikirjallisuutta ja -lehtiä keräily oli ainut tapa saada tietoa lukuisten tavaroiden teknisistä ominaisuuksista. Wrangel oli ammattisotilas, niinpä hän keräsi aseita. Nykyään tiedonvälityksestä on tullut hyvin arkinen asia, mutta vielä 1600-luvun Euroopassa kyseessä oli rikkaimman eliitin etuoikeus.

PS. kylmä siellä kyllä oli, kivilinnassa, jossa on yksinkertaiset ikkunat. Nykyaika on luksusta myös lämmityksen suhteen, ei vain informaation.