10. tammikuuta 2013

Sininen, rakkauden korkea veisu

Krzysztof Kieslowskin Väritrilogia alkoi Ava-kanavalla 5.1., ensimmäisenä Sininen. Taitaa olla kolmas tai neljäs kerta, kun olen katsonut sen. Edellisestä kerrasta on kulunut vuosia. 12.1. tulee Avalta Valkoinen, ranskalaisen naisen ja puolalaisen miehen surkuhupaisa tarina. Siitä kuultiin hetki jo Sinisen oikeussalikohtauksessa. Sarjan vetää yhteen 19.1. Punainen. Maa on Sveitsi, Euroopan konservatiivinen ja rauhallinen ydin, päähenkilöinä vanha tuomari ja nuori mallityttö. Filmin lopussa nähdään kaikki trilogian pääparit.

Ensi kerran koko trilogian nähtyäni hahmotin osat Ranskan lipun mukaisena trikolorina. Vallankumouksen iskulause oli liberté, egalité, fraternité eli vapaus, tasa-arvoisuus, veljeys. Sinisen teema oli vapaus mutta negatiivisessa merkityksessä. Julie, jota esittää Juliette Binoche, menettää kaiken: ainoan lapsensa, miehensä, heidän yhteisen luomistyönsä, hetkeksi jopa oman terveytensä. Hän myy yhteisen linnamaisen kodin ja pakenee suurkaupungin anonyymiyteen, katkaisee siteet tuttaviin elääkseen yksin. Loppujen lopuksi siteet elämään, luovuuteen ja rakkauteen solmiutuvat uudelleen.

Toisella kertaa tulkitsin trilogiaa kuvauksena rakkaudesta. Pohjana ei ole Hollywoodin love. Kreikassa on kolme erivivahteista sanaa, agapieros ja filia. Agapi on rakkauden syvin ja henkistynein käsite. Esimerkiksi ehtoollinen on raamatussa kirjaimellisesti rakkauden ateria. Eros on tietysti rakkauden eroottinen puoli, filia taas syvän veljeyden ja ystävyyden tunne.

Sinisen teema on Julien nousu tuskasta ja yksinäisyydestä kohti agapia, lähimmäisten kohtaamista ja auttamista. Elokuvan kaikkea ohjaava köli on Paavalin 1. kirje korinttolaisille, joka alkaa vanhana käännöksenä näin:
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Tällä kertaa katsoessani näin, miten Julie ei voinut kohdata olemassaolonsa perusteiden murtumista muuten kuin kieltämällä ja hylkäämällä entisen, syöksymällä sokeasti tuntemattomaan. Surematon suru jäädytti hänet. Sulaminen tapahtui hitaasti, ei niin nopeasti kuin kahvin imeytyminen valkeaan sokeripalaan.

Lyhyitä mutta tärkeitä kohtauksia on useita. Huilistin soitto kantautuu kadulta. Julie kauhistuu komerostaan löytyvää hiirtä poikasineen. Hän päästää naapurilta lainatun kissan niiden kimppuun, tuo kuoleman emolle ja poikasille. Julien dementoitunut äiti viettää päivänsä hoitokodissa televisiota katsoen. Ihmisviisaus on poissa, mutta rakkaus omaan lapseen on jäljellä.
Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto häviää.
Julien aviomies Patrice oli kuuluisa säveltäjä. Hänellä oli työn alla hymni Euroopan yhdistymiselle. Sen kuoro-osuuden pohjana oli tuo Paavalin 1. kirje korinttolaisille. Elokuvan lopussa Julie uuden miesystävänsä kanssa saa sävellyksen valmiiksi. Kieslowskin luottosäveltäjä oli toinen puolalainen, Zbigniew Preisner. Sinisessä musiikki täydentää aivan olennaisesti kuvaa ja dialogia. Samalla se toimii myös itsenäisenä taideteoksena. Lopussa hymni julistaa Julien viimeistelemänä versiona, että
niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme, mutta suurin niistä on rakkaus.

1 kommentti:

  1. Jaha, Kieslowski on lukenut sitten ADAC:in tai TÜV:n vikatilastoja ja huomannut, että Alfa Romeo 164:ssa on ollut jarruvikoja. Näin se erilainen tausta nostaa esille erilaisia yksityiskohtia.

    VastaaPoista