20. tammikuuta 2013

Punainen: Elämän vuorotanssia

KieslowskinVäritrilogian alettua piti kirjoittamani Sinisen jälkeen Valkoisesta. Mutta häirikkömajava iski lähistöllä, ja seuranneet sähkökatkot tyrmäsivät televisioni. Nyt kotialttari on taas paikoillaan, joten Punaisen katsominen onnistui.

Hain esille tästä aikanaan tekemäni  jutun ja ihmettelin kuinka eri tavalla näin elokuvan nyt. Pidän yhä kiinni trilogian pääteemasta agapi-eros-filia. Punainen on filia, ystävyys, veljeys. Mutta nyt päähenkilöksi nousee vanha tuomari, kerrassaan upean roolityön tekevä Jean-Louis Trintignant. Hänen kanssaan sattumalta ja hiljalleen ystävystyvä mallityttö, Irene Jacob, on juonen katalysaattori.

Ohjaaja punoo taitavasti ihmissuhteiden ketjun, lenkkeinä se  mitä nyt on, mitä on ollut ja mitä tulee tapahtumaan. Puhelimen osuutta on suorastaan korostettu. Tulee mieleen tanssi, jossa parit vaihtuvat ja kuviot muuttuvat tanssin edetessä. Tuomarin osalta tanssi on ohi, se ei mennyt hänen toivomallaan tavalla., hän jäi yksin.

Kieslowski kuvaa miten äreän tuomarin ja ujoudessaan silti rohkean tytön välinen kontakti avautuu ja syvenee. Naapuristonsa puheluita kuunnellut mies antaa itsensä ilmi poliisille, kun tyttö pitää hänen toimintaansa moitittavana. Ikkunoihin heitetyt kivet pannaan pianon päälle. Tuomari kertoo omasta elämästään, tyttö lyhytsanaisesti omastaan, yleensä vastauksina toisen kysymyksiin ja oikeaan osuneisiin arvauksiin.

Jo elämästä ja muista ihmisistä pois sulkeutunut tuomari avautuu tytön viattomuuden ja vilpittömyyden edessä. Nyt on lähimmäinen, josta välittää. Kieslowski näyttää kuinka tapahtumasarja, joka johti tuomarin yksinäisyyteen, toistuu toisen nuoren miehen elämässä. Mutta tämä nuori mies tulee tutustumaan mallityttöön ja heillä on  paremmat onnistumisen mahdollisuudet.

Värinä punainen vilahtaa lähes joka kuvassa: autoissa, vaatteissa, rakennuksissa ym. Tytöstä otettu valtaisa mainoskuva, profiili punaista taustaa vasten toistuu lähes samanlaisena filmin loppukuvassa.

Tahtomattani tulee mieleen  Sinisen lopussa valmiiksi tuleva Hymni Euroopan yhdistymiselle. Koko Väritrilogia päättyy matkustajalautan haaksirikkoon Englannin kanaalissa. Trilogian päähenkilöt näkyvät huopiin kääriintyneinä pelastuneiden joukossa.  Enteileekö tämä Euroopan integraation tulevaisuutta?

2 kommenttia:

  1. Musiikki oli myös tässä elokuvassa erityisen vangitsevaa. Olin kuulevinani siinä viittauksia Ravelin Boléroon, mutta saatoin toki vain kuvitella.

    VastaaPoista
  2. Bolero musiikkivälähdyksinä on todellakin tässä yleisin, sopii filmin usein katkelmalliseen kerrontaan. Soundtrack on kokonaan luottosäveltäjä Zbigniew Preisnerin käsialaa.Inside joke on pari kertaa esiintyvä viittaus fiktiiviseen 1700-luvun hollantilaiseen säveltäjään. Van den Budenmayer mainittiin jo Sinisessä!

    VastaaPoista