Kuusi viikkoa Ruotsista paluun jälkeen voinen tehdä tilannekatsauksen. Tai ennemmin pitäisi puhua Tukholmasta paluusta, koska Tukholma ei ole täysin edustava otos koko Ruotsista.
Kun kuulen kaverin etsivän vuokra-asuntoa, tajuan vasta sekunnin murto-osan jälkeen, että minun apuani ei tarvitakaan. Minun ei toivota kyselevän kaikilta tutuilta, onko tiedossa vapautuvia vuokra-asuntoja. Kohtuullisen toimivat, säännöstelemättömät vuokramarkkinat ovat mahtava juttu! (Ruotsissa toisen maailmansodan aikana käyttöön otettua vuokrasäännöstelyä ei ole koskaan purettu, minkä seurauksena vuokra-asuntojen kysyntä ylittää reippaasti tarjonnan.)
Conversen tennarit eivät ole pakollisia alle 40-vuotiaille.
Miesten housut istuvat paremmin. Kyllä, jopa ne Tarjoustalosta ostetut farkut. Lisäksi niiden värimaailma ei stimuloi silmää yhtä voimakkaasti.
Miesten housujen yksipuolisemmasta värityksestä huolimatta kaupunkikuva on kokonaisuudessaan värikkäämpi. Siellä näkyy monenlaisia kenkiä, vaatetyylejä ja kampauksia. Siellä näkyy myös enemmän erilaisia ihonvärejä ja etnistä vaatetusta. (Em. asuntomarkkinaongelman ja matkakortin kalliimman hinnan vuoksi Tukholma on Helsinkiä etnisesti segregoituneempi, joten keskikaupungilla näkyy paljon enemmän valkoisia ja vähintäänkin länsimaisesti pukeutuneita ihmisiä.)
Ihmiset ovat aidomman oloisia sekä pukeutumiseltaan että olemukseltaan ja juttelevat enemmän keskenään tai katselavat kaupunkia älypuhelimen näpräämisen sijasta. Kaupungilla kuljeskelu tuntuu siis viihdyttävämmältä. Toisaalta hymyjä ei kauheasti näy. Ovatko suomalaiset aidosti näin happamia?
Bussi ei odota. Bussi lähtee pysäkiltä sekunnilleen niin pedantisti, että 1700-luvun preussilaiset olisivat olleet ylpeitä. Toisaalta bussille, kuten myös ratikalle, pitää muistaa viittoa haluavansa kyytiin.
Ratikka on erittäin viihdyttävä kulkuväline. Mutta vasta vähitellen muistan, kuinka hidas kulkuväline se on, sen jälkeen, kun se on sotkenut pahasti aikatauluni. Metron nopeudessa on puolensa. (Helsingin metron käyttö ei juuri vaadi keskittymistä, koska päätepysäkkejä on vain kolme.)
Maa on laktoosi-intolerantikon paratiisi ja vieläpä petrannut vuoden aikana kuin sika juoksuaan. On myös todella mukavaa kyetä maistamaan ruuan maut eikä vain hurjaa suolamäärää. Mutta makkarahyllyn edessä meinaa päästä itku, kun ei siellä ole oikein mitään.
Suomalaisen lähikaupan valikoima vastaa ruotsalaisen keskikokoisen kaupan valikoimaa, paitsi ehkä lihatiskin osalta. Lihavalikoima rajoittuu Suomessa nautaan, sikaan ja broileriin. Lisäksi saa tosissaan etsiä broileria, joka ei ole marinoitua tai ainakin kevyesti suolattua jämäpaloista tehtyjä suikaleita.
Pyöräilyn suhteen tämä lienee kehittyvä talous. Baana on mukava alku, mutta matkaa Tukholman tasolle on vielä, Kööpenhaminasta puhumattakaan.
Kaupoissa pitää itse punnita vihannekset. Muistan tämän varmaan sitten, kunhan kassa on passittanut minut riittävän monta kertaa takaisin vihannesosastolle punnitsemaan muiden asiakkaiden passiivis-aggressiivisten katseiden saattelemana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti