5. tammikuuta 2014

”Kenen Kekkonen on paras Kekkonen?”

Olen lueskellut tässä näytelmää ”Vallan miehet” vuodelta 1986. Siinä Arvo Salo kuvaa Kekkosen ympärillä pyörivää politiikkaa noin vuodesta 1946 alkaen.  Se tuntuu kuvaavan jotain toista maata, vaikkapa jotain määrittelemätöntä itä- tai keskieurooppalaista maata maailmansotien välissä. Ajatella, että Seniori on syntynyt ja elänyt puolet elämästään siinä maassa! Tunne on vielä hämmästyttävämpi kuin vanhaan maahan palaavalla maastamuuttajan lapsella, koska tuo vanha maa oli Suomi.
Vain harvoin ilmeen alistuneen
voi nähdä tai apaattisen
kun yksinvallan valistuneen
se hyväksyi, ja staattisen.
Ei kukaan riitaa ”Herran hakaan”
nyt kaipaa, eikä vaalejakaan.
Nykyään muistutamme enemmän normaalia länsimaista demokratiaa. Yhtä puoluetta ei ole julistettu hallituskelvottomaksi, koska se ei kelpaa ulkomaiselle diktatuurille. Kotimaiset poliitikot eivät kilpaile keskenään yrittämällä hakemalla tukea samaiselta diktatuurilta. Presidentin valtakaudet eivät enää kestä neljännesvuosisataa eikä niitä pidennetä poikkeuslaeilla. Lapset eivät enää luule, että kekkonen on presidentin synonyymi.

Elämäämme eivät siis enää sanele ns. yleiset syyt.

Julkisessa keskustelussa on silti huomattavasti kehittymiseen varaa. Sotien jälkeisenä aikana painottui kansallisen yksimielisyyden vaatimus. Sitähän oli harjoiteltu jo 1800-luvulla, tsaarin vallan aikana: suuriruhtinaskunta saattoi hoitaa omat asiansa kunhan ei uhannut Venäjän intressejä.
Sodat käytiin, sitten myös se kuumin,
yksin taikka melkein yksin tuumin;
maksettiin, kun päästiin pahasta,
yhteisestä selkänahasta.
Yksin tuumin luotiin idänsuhteet,
toisinajattelija sai nuhteet.
Se, mikä oli pitkään yleisten syiden vuoksi hyve, on vain muuttunut ongelmalliseksi. Ruotsiin verrattuna suomalainen julkinen keskustelu tuntuu hyvin politisoituneelta. Kukin kommentoija leimataan helposti todellisen tai kuvitellun taustajoukkonsa äänitorveksi. Argumentteja ei tarvitse puntaroida asiapohjalta, jos niiden hyvyys riippuu ehdottajan identiteetistä. Uuden Suomen blogiosasto on toki myönteinen kehitys: jos kukin saa pienellä vaivalla oman mielipidepalstan, ehkä keskustelu demokratisoituu, ja ihmisistä tulee enemmän oman mielipiteensä ja vähemmän oman intressiryhmänsä edustajia?

Myös ruotsalaistyyppinen talouspolitiikan tutkijaneuvosto tekisi hyvää Suomelle. Siis sekä hallituksesta että virkamiehistä riippumaton elin, joka arvioisi harjoitettua talouspolitiikkaa. Konsensusajattelussa kun on se vaara, että talouspolitiikan sanelee se, mihin kaikki eri 3-6 hallituspuoluetta suostuvat. Kun on saatu jotenkuten kasaan sopu näin monen kokin kesken, tulee kiusaus olla kyseenalaistamatta tulosta liikaa.

Ehkä Venäjän vahvistuminen tekee kansallisesta yksimielisyydestä ylimmän hyveen taas tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä yleiset syyt liittyvät politiikan sijasta talouteen, luottoluokituksiin ja valtionvelkaan, kuten 1990-luvulla nähtiin.

1 kommentti:

  1. Onkohan talouspolitiikan tutkijaneuvosto sukua amerikkalaiselle congressional budget officelle (http://www.cbo.gov)? Jenkeissä tuo toimia tuo hyytävän teräviä kommentteja muuten kovin poliittisesti värittyneeseen dialogiin.

    VastaaPoista