Kina Slott eli turismia 1700-luvulla

Kävin vastikään Drottningholmin kuninkaallisen palatsin alueella sijaitsevassa kiinalaisessa paviljongissa. Erityisen mielenkiintoisen visiitistä teki se, että mukana oli kiinalainen.

Alkuperäinen, kevyt puupaviljonki pystytettiin 1753 kuningatar Lovisa Ulrikan syntymäpäivälahjaksi, ja avaimet hän sai kiinalaiseksi prinssiksi pukeutuneelta pojaltaan (josta tuli sittemmin Kustaa III). Nykyinen rakennus pystytettiin 1763-1769 kuninkaalliseksi huvimajaksi, jonne mentiin päiväretkelle Drottningholmin linnasta.

Kauko-itä tuli muotiin 1600-luvun jälkipuolella. Kuvaavaa on, että ranskalaiset keksivät silloin sanan chinoiserie kuvaamaan kiinahenkistä taidetta. Esimerkiksi Fredrik Suuri ja Katariina Suuri rakennuttivat kiinahenkiset paviljonkinsa. Köyhempien oli tyytyminen posliiniin, kankaisiin ja huonekaluihin.

Kyseessä oli varhainen versio siitä kulttuurisesta globalisaatiosta, joka on niin tyypillistä nykyajalle. Nykyään syödään etnisissä ravintoloissa, käydään bollywood-tanssitunneilla ja hifistellään kahvilla. On täysin normaalia, että kaupasta löytyy tex-mex-tuotteita ja oliiviöljyä. Mutta kuten varhaisessa versiossa, globalisoitu kulttuuri ei saa täysin puhtaita papereita aitouden tai välttämättä toimivuuden suhteen. Etnistä ruokaa on usein muunneltu melko paljon vastaamaan kuluttujan makua – oma suosikkini on laktoositon feta – ja epäilen, että bollywood-harrastajat naurettaisiin Intiassa pihalle.

Myöskään Kina Slottissa ei oltu turhan tarkkoja, itämaista mikä itämaista. Japani ja jopa Intia kelpasi. Tärkeintä oli mukavan eksoottinen fiilis. Tämä taitaa edelleen pitää paikkansa, ainakin jos uskoo Magnus Londenin teoriaa Seuramatkamaista (jotka ovat geneerisiä lomakohteita, joita sijaitsee Kanariansaarilta Thaimaaseen). Kuvaava sitaatti Keskisuomalaisen arvostelusta:

”Berberi-ilta poikii kirjan herkullisimpiin kuuluvan kuvauksen, kun suomalaisturistit vierailevat "tavallisessa berberikodissa". Se että tässä tavallisessa kodissa sattuu olemaan istumapaikat parille sadalle hengelle, siellä satutaan osaamaan hieman suomea ja niin edelleen, ei turisteja kiusaa.”

Ja se kiinalainen? Kun tulimme perille, hän hämmästeli Kina Slottin vaaleanpunaisehkoa väriä. Sitä ei kuulemma käytetä Kiinassa noin isoihin pintoihin, vain pieniin pintoihin (toisin kuin kirkkaanpunaista). Erityisen huvittavia hänestä olivat kalligrafiset taulut, joihin joku, ilmeisesti länsimaalainen oli kopioinut sekalaisia kiinalaisia merkkejä väärään kirjoitussuuntaan. Mutta mitä detaljeista...