Suurvalta-Ruotsin jäljillä Skoklosterin linnassa

Kävin pääsiäisenä Skoklosterin linnassa. Barokkityylinen linna oli juuri niin hienon näköinen kuin mitä voi odottaa näyttämisen haluiselta 1600-luvulta. Se sijaitsee noin 60 kilometriä Tukholmasta luoteeseen metsäisellä niemellä, ja nykymuotoinen linna rakennettiin 1654-1676. Rakennuttajana oli lukuisissa sotilasviroissa palvellut kreivi Carl Gustaf Wrangel. Kreivillä oli yhteys Suomeen muutakin kautta kuin siten, että hänen komennossaan on varmasti ollut lukuisia suomalaisia: hän oli Laatokan Karjalan Salmin kreivi. Wrangel oli yksi suurvalta-ajan voittajista, ja hän teki uraa kovaa vauhtia Keski-Euroopan taistelutantereilla. Tähän aikaan Ruotsi oli yksi Euroopan voimakkaimmista sotilasmahdeista, tosin tämä tuli sittemmin osoittautumaan väliaikaiseksi ja perustui koko maan melko totalitääriseen valjastamiseen. Pitemmän päälle pieni maa ei tällaiseen kykene.

 

Mutta takaisin Wrangeliin ja Skoklosteriin. Linnan rakennustyöt alkoivat hänen ollessaan 41-vuotias. Tilalla oli toki asuttu viitisensataa vuotta, mutta, kuten koko muukin maa, se piti nyt päivittää vastaamaan kohonnutta statusta. Sisätiloista löytyykin prameutta yllin kyllin. Seinät ovat täynnä maalauksia, ja sängyn ympärillä oleviin verhoihin on upotettu yli miljoona pientä jalokiveä (määrä laskettiin erään restaurointityön yhteydessä). Rouvan huoneen tapeteissa on sen ajan glitteriä, eräänlaista kultapölyä. Ruokailuhuoneessa on kuriositeettikabinetti, joihin kerättiin erikoisia pikkutavaroita ihmeteltäviksi. Lisäksi joku norsuparka oli saanut heittää henkensä itse kuriositeettikabinetin vuoksi. Varmuuden vuoksi ja epäilyksien välttämiseksi vaakuna ja nimikirjaimet toistuvat joka huoneen sisustuksessa lukuisia kertoja. Wrangel halusi todella korostaa korkeaa asemaansa.

 

Sisäpihalle antava käytävä on koristettu useamman kielisillä mietelauseilla. Hivenen erikoiselta tuntui, että latinan, ranskan, ruotsin ja saksan lisäksi mukana oli myös englanti, joka ei ollut 1600-luvulla kokenut vielä nykyistä arvonnousuaan. Suomeksi mietelauseita ei ollut. Tässä oli näyttämisen halun ja hyödyn yhdistämistä: mietelausekoristelu teki hienostuneen vaikutelman, ja toisaalta seiniä katselemalla saattoi periaatteessa opetella ulkoa mietelauseita joita siteerata myöhemmin sopivassa tilanteessa.

 

Asekammari sisältää runsaasti aseita, sekä miekkoja että ampuma-aseita. Osa niistä on niin koristeellisia, ettei niitä varmaankaan oltu tarkoitettu käytettäväksi. Lisäksi siellä on myös isompia kuriositeetteja, kuten kajakki, riippumatto, harvinaisia Euroopan ulkopuolisia eläimiä sekä karttoja. Näitten funktiona on ollut - taaskin - osoittaa statusta. Mutta ennen nettiä tai edes ensyklopediaa, joka keksittiin nykymuodossaan vasta sata vuotta myöhemmin, ainut tapa saada tietoa laajemmalta maantieteelliseltä alueelta oli matkustaa ja/tai kerätä esineitä. Samaa voisi sanoa myös aseista: ennen varsinaista ammattikirjallisuutta ja -lehtiä keräily oli ainut tapa saada tietoa lukuisten tavaroiden teknisistä ominaisuuksista. Wrangel oli ammattisotilas, niinpä hän keräsi aseita. Nykyään tiedonvälityksestä on tullut hyvin arkinen asia, mutta vielä 1600-luvun Euroopassa kyseessä oli rikkaimman eliitin etuoikeus.

PS. kylmä siellä kyllä oli, kivilinnassa, jossa on yksinkertaiset ikkunat. Nykyaika on luksusta myös lämmityksen suhteen, ei vain informaation.